Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomalainen hiihtäjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomalainen hiihtäjä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. tammikuuta 2010

"THE FLYING FINN"RIIKKA SARASOJA FROM FINLAND

Riikka Sarasoja



Riikka Johanna Sarasoja (s. 23. helmikuuta 1982 Lempäälä) on suomalainenmaastohiihtäjä. Hän edustaa Lappeen Rientoa ja häntä valmentaa Toni Roponen.

Sarasoja kuului Suomen joukkueeseen, joka voitti nuorten maailmanmestaruuden 4 × 5 kilometrin viestissä Karpacz-Szklarskassa 2001. Seuraavana talvena hän sijoittui SchonachinTarvision universiadeissa 2003 hän saavutti hopeaa vapaalla hiihtotavalla käydyssä sprinttikilpailussa ja pronssia viiden kilometrin perinteisen tyylin kilpailussa. Ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan, Liberecin MM-kisoissa 2009, hän sijoittui sprintissä 21:nneksi, yhdistelmäkilpailussa 24:nneksi ja 30 kilometrillä 25:nneksi. nuorten MM-kilpailuissa sprintissä neljänneksi.

Maailmancupin henkilökohtaisissa kilpailuissa Sarasoja sijoittui ensimmäisen kerran kymmenen parhaan joukkoon oltuaan kymmenes Trondheimin vapaan hiihtotavan sprintissä helmikuussa 2004. Toistaiseksi parhaan sijoituksensa, kuudennen tilan, hän saavutti Lahden vapaan hiihtotavan sprinttikilpailussa 2009. Tour de Skillä 2009–2010 hän sijoittui neljänneksi Val di Fiemmen 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa. Lopputuloksissa Sarasoja oli 15. 4 × 5 viestissä hän oli kaudella 2003–2004 mukana kolmanneksi sijoittuneessa Suomen joukkueessa Otepään ja UumajanKaudella 2007–2008 hän kuului Suomen joukkueeseen, joka sijoittui toiseksi Falunissa ja kolmanneksi Beitostølenissä. osakilpailuissa.

Sarasoja on saavuttanut vapaan hiihtotavan sprintissä SM-hopeaa Iisalmessa 2004 ja SM-pronssia Vantaalla 2008. 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa hän sai SM-pronssia Jämillä 2009 [1]. 30 kilometrin vapaalla hän saavutti SM-hopeaa 2009[2]. 3 × 5 kilometrin viestissä hän on saavuttanut SM-pronssia 2008 ja kultaa 2009[3]. Parisprintissä hän sai SM-pronssia 2009[4].


Lähteet

"THE FLYING FINN"PIRJO MURANEN FROM FINLAND

Pirjo Muranen



Medal record
Center
Pirjo Muranen at Tour de Ski in Prague, 2007
Women's cross country skiing
World Championships
Gold 2001 Lahti Individual sprint
Gold 2007 Sapporo 4 x 5 km
Gold 2009 Liberec 4 x 5 km
Silver 2005 Oberstdorf Team sprint
Bronze 2009 Liberec Individual sprint

Pirjo Muranen (born March 8, 1981) is a Finnish cross country skier who has competed since 1998. She won five medals at the FIS Nordic World Ski Championships with three golds (Individual sprint: 2001, 4 x 5 km: 2007, 2009), a silver (Team sprint: 2005, with Riitta Liisa Lassila), and a bronze (Individual sprint: 2009). Muranen married on 30 June 2007; previously she was known by her maiden name of Pirjo Manninen.

Manninen also has sixteen additional victories up to 15 km from 2000 to 2002. She is the younger sister of Nordic combined skier Hannu. At the 2007 FIS Nordic World Ski Championships in Sapporo, they became the first brother-sister combination to win gold medals at the same championships.


References

Awards
Preceded by
Finland Pia Sundstedt
Finnish Sportswoman of the Year
2001
Succeeded by
Finland Heli Koivula

"THE FLYING FINN"RIITTA-LIISA ROPONEN FROM FINLAND

Riitta-Liisa Roponen



Medal record
Center
Riitta-Liisa Roponen at Tour de Ski, Prague 2007
Women's cross country skiing
World Championships
Gold 2007 Sapporo Team sprint
Gold 2007 Sapporo 4 x 5 km
Gold 2009 Liberec 4 x 5 km
Silver 2005 Oberstdorf Team sprint

Riitta-Liisa Roponen (born Lassila, May 6, 1978) is a Finnish cross country skier who has competed since 1998. She won two team sprint medals at the FIS Nordic World Ski Championships with a gold in 2007 (with Virpi Kuitunen) and a silver in 2005 (with Pirjo Manninen). Roponen also earned tow more gold medals in the 4 x 5 km relay, earning them in 2007 and 2009.

Lassila's best individual finish at the Winter Olympics was 13th in the 7.5 km + 7.5 km double pursuit at Turin in 2006. She has three individual victories up to 15 km since 2006.


References

[show]
World champions in women's cross country skiing 3/4 x 5 km relay

"THE FLYING FINN"VIRPI KUITUNEN FROM FINLAND

Naisten takaa-ajon (7,5 km (P) + 7.5.V)) voitti Virpi Kuitunen Kangasniemen Kalskeesta toiseksi tuli Riitta-Liisa Lassila Joutsan Pommista ja kolmanneksi Aino-Kaisa Saarinen Joutsan Pommista

Virpi Kuitunen voitti Riitta-Liisa Lassilan niukasti (0,4 sekuntia) maalisuoralla. Virpi ja Riitta-Liisa saapuivat viimeyönä Lapinlahdelle Tshekin Nove Mestosta kumpikin kertoi olleensa aamulla väsyneitä matkustamisesta.

"THE FLYING FINN"VIRPI KUITUNEN FROM FINLAND(SUOMI-FINLAND)

Virpi Kuitunen



Virpi Kuitunen
Virpi Kuitunen teamsprint final duesseldorf 2006.jpg
Personal information
Full name Virpi Katriina Kuitunen
Date of birth 20 May 1976 (age 33)(1976-05-20)
Place of birth Kangasniemi, Finland
Height 174 cm
Professional information
Club Kangasniemen Kalske
Skis Rossignol
World Cup
Seasons 1997-
Wins 10
Additional podiums 16
Total podiums 26
Infobox last updated on:
{{{updated}}}
Medal record
Women's cross country skiing
Olympic Games
Bronze 2006 Turin Team sprint
World Championships
Gold 2001 Lahti 5 km + 5 km combined pursuit
Gold 2007 Sapporo Team sprint
Gold 2007 Sapporo 30 km
Gold 2007 Sapporo 4 x 5 km
Gold 2009 Liberec Team sprint
Gold 2009 Liberec 4 x 5 km
Silver 2005 Oberstdorf 30 km
Bronze 2007 Sapporo Individual sprint
Disqualified 2001 Lahti 4 x 5 km

Virpi Kuitunen (born 20 May 1976 in Kangasniemi) is a Finnish cross country skier who has competed since 1995. She won a bronze medal in the team sprint event (with Aino Kaisa Saarinen) at the 2006 Winter Olympics in Turin and earned her best individual finish of fifth in the individual sprint event in those same games.

Kuitunen has seven medals at the FIS Nordic World Ski Championships with five golds (2001: 5 km + 5 km combined pursuit, 2007: Team sprint, with Riitta-Liisa Roponen, 30 km, & 4 x 5 km; 2009: Team sprint, 4 x 5 km), one silver (2005: 30 km), one bronze (2007: Indvidiual sprint). She also has thirty-four additional individual victories at various levels of various distances since 2000.

Kuitunen won the first ever Tour de Ski competition for women in 2006–07, winning over Norway's Marit Bjørgen by 1:17.5. She also won the overall 2006-07 Cross-Country Skiing World Cup, as well as the sprint World Cup the same season. In the season 2007-08 Kuitunen won the overall again.

Because of Kuitunen's successes in cross country skiing in 2007, she was awarded Finnish Sportswoman of the Year. Kuitunen also won the Tour de Ski in 2008-09.


Doping controversy

At the 2001 FIS Nordic World Ski Championships in Lahti, Kuitunen was disqualified when she tested positive for hydroxyethyl starch, a banned blood plasma expander. This forced her to relinquish her silver medal earned in the 4 x 5 km and serve a two-year suspension that would not end until the 2003 FIS Nordic World Ski Championships.

Virpi Kuitunen leading the group in the quarterfinals of Tour de Ski, Prague 2007


References

Awards
Preceded by
Finland Tanja Poutiainen
Finnish Sportswoman of the Year
2007
Succeeded by
Finland Satu Mäkelä-Nummela

"THE FLYING FINN"VIRPI KUITUNEN FROM FINLAND

VIRPI KUITUNEN WINS TOUR DE SKI 2009 (RACE)

2009 WORLD NORDIC SKI CHAMPIONSHIPS TEAM...FINLAND

AINO-KAISA SAARINEN"FLYING FINN"SUOMEN PARAS URHEILIJA 2009






AINO-KAISA SAARINEN"FLYING FINN"

Saariselle jäi karvas maku
2.3.2008 12:42

Aino-Kaisa Saarinen pettyi kymmenen kilometrin perinteisen kisan neljänteen sijaansa.

Aino-Kaisa Saarinen odotti Lahdesta enemmän.
Aino-Kaisa Saarinen odotti Lahdesta enemmän.


Hollolalainen Aino-Kaisa Saarinen sai hurjan kannustuksen yleisöltä lykkiessään Lahden stadionin maalisuoralla. Tulostaulu räväytti ajaksi 28,12.3, joka oli 0,4 sekuntia enemmän kuin kisaa siinä vaiheessa johtaneella Katrin Zellerillä.

Venäjän Valentina Schevtsenko kiilasi pian Saarisen ja Zellerin edelle, samoin kuin maaliin voittajan hiihtänyt Virpi Kuitunen.

Palkintokorokkeelta minimaalisella erolla putoaminen oli Saariselle iso pettymys.

- Sitä voi miettiä, että mistä se 0,4 sekuntia jäi kiinni. Ehkä se tuli tuolla "inkkarissa", kun sain hyvää kannustusta ja suksi yliyrittämisen vuoksi vähän lipesi, Saarinen mietti.

"Huonoin kymppi tällä kaudella"

Saarinen on tunnetusti vahva perinteisellä kympillä. Kuusamossa lempimatka jäi kuumeilun vuoksi väliin, mutta muuten hän on tällä kaudella noussut matkalla aina palkintopallille.

- Huonoin pertsan kymppi tällä kaudella. Karvas maku jäi, Saarinen kuittasi.

Hän on maailmancupin kokonaistilanteessa sijalla yhdeksän.

AINO-KAISA SAARINEN"FLYING FINN"

Aino-Kaisa Saarinen julkistaa dopingtestinsä

9.11.2009 9:54 (Päivitetty 9.11.2009 9:54)

Aino-Kaisa Saarinen



Mestarihiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen aikoo julkistaa dopingtestinsä omilla kotisivuillaan (www.ainokaisa.com). Harjoituskaudella tähän mennessä tehdyt testit löytyvät Saarisen kotisivuilta kuluvan viikon aikana, ja tulevaisuudessa sivuille päivitetään testit aina sitä mukaa kun niitä tehdään.

– Haluan osaltani lisätä suuren yleisön tietoisuutta tehtävien testien määrästä, että nykyistä paremmin tiedettäisiin kuinka paljon meitä oikeasti testataan. Haluan myös tuoda julki sen, että olen puhdas urheilija ja osoittaa, että puhtaana on mahdollisuus menestyä. Testaus on tiivistä ja järjestelmä toimii, Saarinen sanoo.

– Jokainen voi halutessaan julkistaa dopingtestinsä, mutta se on jokaisen urheilijan oma asia, että tekeekö niin, hän tuumaa.

Saarinen hiihtää kauden avauskilpailunsa Oloksella sunnuntaina. Hän sivakoi Oloksella 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisan, joka on ohjelmassa myös maailmancupin avauksessa Norjan Beitostölenissä vajaan kahden viikon päästä.

AINO-KAISA SAARINEN"FLYING FINN"

24.02.2009 10:07

Adecco onnittelee hiihtäjä Aino-Kaisa Saarista MM-menestyksen johdosta


Haluamme onnitella Aino-Kaisaa ja koko Suomen joukkuetta MM-menestyksestä.


Adecco Finland Oy on Suomen sprinttihiihtomaajoukkueen yhteistyökumppani.

AINO-KAISA SAARINEN"FLYING FINN"

Aina-Kaisa Saarinen on Vuoden Urheilija 2009, matkatavarat kateissa!
12.01.2010

Aina-Kaisa Saarinen on Vuoden Urheilija 2009, matkatavarat kateissa!

Urheiluvuosi 2009 ei ollut suomalaisittain ikimuistoinen, mutta se ei juhlahumua hillinnyt Suomen urheilugaalassa. Paikalla olivat lähes kaikki silmäätekevät niin urheilumaailmasta kuin sen ulkopuoleltakin.

Mallia glamourintäyteiseen gaalaan oli haettu isosta maailmasta - poskisuudelmia vaihdeltiin ja iltapuvut kimmelsivät kilpaa laseissa poreilevan kuohujuoman kanssa. Juhlafiilistä ei laskenut edes kunniavieras, juoksijalegenda Sebastian Coen myöhäinen saapuminen juhlallisuuksiin. Lontoon olympialaisia vetävän britin matkatavarat kun katosivat, ja herrasmiehen piti kiiruhtaa ostamaan uusi puku.

Vuoden urheilijan pystin pokanneen hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen päivä oli hieman erilainen, aikaa hengähtämiselle ei juuri löytynyt.

-Näin painajaista, että myöhästyin lentokoneesta. Onneksi se oli vain unta, ja ehdin koneeseen. Suomeen tulin joskus iltapäivällä, matkatavarani ovat jossain. Taksiin istuin 14.43, ja menin sovittamaan Johanna Lätin suunnittelemaa mekkoa. Minulla ei ollut etukäteen mitään hajua, millainen mekko on. Sen jälkeen kampaajalle ja meikkiin. Juutuin ruuhkaan, joten hieman myöhässä saavuin tänne, kesken aterioinnin lehdistön eteen usutettu Saarinen kuvaili kiireistä päiväänsä, joka alkoi Münchenistä ja päättyi Helsingin Ilmalaan.