Jari Puikkonen – pelkurista sankariksi
23.02.2009 13:09
Mäkihyppääjä Jari Puikkonen on niitä huippulahjakkaita urheilijoita, jotka nyt vain sattuivat syntymään vähän väärään aikaan. Puikkonen kun kamppaili maailman huipputasolla samaan aikaan kuin eräs Matti Nykänen.
Herroilla oli kauniisti sanottuna myös hitusen eroja luonteessa. Kun Nykänen ryyppäsi ja rällästi, keskittyi Puikkonen hyppyjensä analysointiin ja mietti jo seuraavia harjoituksia ja kilpailuja. Kun Nykänen olisi tullut alas vaikka lentomäestä side silmillä ja käsiraudat käsissä, Puikkonen pyrki aina varmistamaan oman terveytensä ilman kohtuuttomia riskejä. Ehkäpä juuri tämän rajun kontrastin vuoksi Puikkosta pidettiin aikoinaan hiukan pelokkaana hyppääjänä, joka ei koskaan uskaltanut hypätä aivan kykyjensä ylärajoilla. Historia todistaa tämän oletuksen turhaksi. Puikkonen keräsi nimittäin urallaan huikeat 11 arvokisamitalia, kuusi kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia.
Puikkonen oli omalla tavallaan aikaansa edellä, sillä hän oli innokas kritisoimaan liian kovia vauhteja ja kisajärjestäjien päätöksiä hyppyyttää kilpailijoita liian korkeilta lähtölavoilta. Suuri merkitys kaikelle tälle oli Planican lentomäen maailmancupin osakilpailussa 1981 sattunut paha kaatuminen. Puikkonen joutui ottamaan ylipitkää hyppyään alas, mutta meni silti pahasti nurin. Polvi hajosi ja kuntoutuksen kanssa painittiin koko kesä ja syksy. Kun lumet tulivat maahan, pääsi Puikkonenkin jo mäkeen karistelemaan pelon peikkoja niskastaan. Se onnistui ilmeisen hyvin, sillä jo Oslon MM-kisoissa 1982 Puikkonen hyppäsi normaalimäessä hopealle ja joukkuekilpailussa pronssille.
Puikkonen oli viimeisen päälle tyyliniekka, jonka tavaramerkki oli huolellinen telemark-alastulo. Urallaan häntä pidettiin pienten mäkien erikoismiehenä, mikä on sikäli mielenkiintoista, että Puikkonen on voittanut kultaa niin lentomäen MM-kisoissa kuin suurmäessäkin. Hannu Lepistön valmentama Puikkonen oli lopettaa uransa 1980-luvun loppupuolella, mutta Lahden MM-kotikisat 1989 saivat hänet vielä kerran laittamaan kaiken likoon. Hänen edellinen henkilökohtainen arvokisamitalinsa oli tullut Seefeldin MM-kisoista 1985 (hopeaa suurmäestä); harva enää jaksoi uskoa 30-vuotiaaseen Puikkoseen, vaikka hän Lahdessa kotimäestään hyppäsikin.
Kotikisoista tuli Puikkoselle ikimuistettavat ja ne kruunasivat komeimmalla mahdollisella tavalla hänen upean uransa. Lahdessa eivät liian kovat vauhdit mäkikisaa pilanneet. Lahden ”betonin” mäkiennätys oli kanadalaisen Steve Collinsin 124 metriä. Suurmäen avauskierroksen pisin hyppy kantoi 114,5 metriä, mutta siitä huolimatta lavaa laskettiin toiselle kierrokselle. Tämä sopi Jari Puikkoselle kuin nenä naamaan, sillä ylipitkistä siivuista ei niin alhaisilla vauhdeilla ollut mitään vaaraa.
Suurmäen kilpailua johti avauskierroksen jälkeen 114,5 metriä hypännyt Jens Weissflog, Puikkonen oli metrin perässä. Nuori tulokas Ari-Pekka Nikkola oli 111-metrisellään myös hyvissä asemissa. Sen sijaan supersankari Matti Nykänen epäonnistui hypyssään pahasti ja hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen vasta seitsemäntenä, 15,5 pistettä Weissflogin takana.
Nykänen rypisti toisen kierroksen pisimmän hypyn, 108,5 metriä ja johti kilpailua siihen saakka, kun tornissa olivat enää Puikkonen ja Weisflog. Nikkola oli tässä vaiheessa kilpailun kakkosena.
Puikkonen venytti tyylikkään hyppynsä 107 metriin kotiyleisön pauhatessa huikealla volyymilla. Hän siirtyi kärkeen ja tiesi saavuttaneensa vähintään hopeaa. Suomalaisilla oli kilpailussa kolmoisjohto ennen Weissflogin hyppyä. Itäsaksalainen ei saanut ilmaa suksiensa alle ja hän tömähti nippa nappa 100 metriin. Jari Puikkonen pääsi näin yllättäen juhlimaan maailmanmestaruutta vanhoilla päivillään. Eroa itäsaksalaiseen tuli lopulta peräti kuusi pistettä, pronssille hypännyt Matti Nykänen jäi jo 13,5 pistettä.
Suurmäen kultamitalin lisäksi Puikkonen oli mukana joukkuekilpailun kultamitalijoukkueessa. Kovin paljon tyylikkäämmin ei olisi uraa voinut päättää.
