Kahdessatoista ottelussa syntyi kaksitoista maalia.
16-vuotias hyökkääjälupaus Lauri Dalla Valle oli horjuttamassa Puolaa alle 18-vuotiaiden maaottelussa torstaina Tapiolassa. IFK Mariehamnin hyökkääjä Wilhelm Ingves vei Suomen johtoon toisella puoliajalla Petteri Pennasen loistosyötöstä, mutta Puola tasoitti.
- Taisteltiin joukkueena hyvin ja saatiin tehtyä maali. Se harmittaa, että Puola teki vielä loppuun maalin, Dalla Valle kertoi.
Dalla Valle siirtyi viime vuoden lopulla joensuulaisesta JIPPO-seurasta Liverpooliin.
- Hyvinhän se on lähtenyt käyntiin. Olen sopeutunut hyvin, ja on tullut kaksitoista maalia kahdessatoista pelissä, Dalla Valle kertoi.
Hän pelasi omanikäsissään eli 16-vuotiaissa ja 18-vuotiaissa. Ensi kaudella hän pelaa pelkästään 18-vuotiaissa.
Seuraava tavoite on Liverpoolin reservijoukkue.
Hyypiän kaveri
Dalla Valle on vieraillut ahkerasti Anfieldillä Liverpoolin edustusjoukkueen kotiotteluissa.
- Ehkä paras oli Arsenalia vastaan Mestarien liigassa. Se oli tosi jännä.
Sami Hyypiä on auttanut Dalla Vallen alkuun Liverpoolissa.
- Ollaan kavereita Samin kanssa. Hän on antanut hyviä neuvoja. Ollaan vietetty vapaa-aikaa jonkun verran yhdessä.
Dalla Valle toi torstaina Tapiolan nurmella mieleen nuoren Mikael Forssellin, joka samoin lähti varhain Britanniaan.
- Olen päässyt kiinni englantilaiseen pelityyliin. Se on paljon suoraviivaisempaa ja nopeampaa, ja siellä taklataan kovempaa, arvioi Dalla Valle kehitystään ensi kuukausien aikana Liverpoolissa.
- Palloa pitää pystyä suojaamaan, kun on pakki selässä.
Koko päivä treeneissä
Harjoittelutahti on tiukka.
- Yleensä kaksi kolme kertaa päivässä on treenit, Dalla Valle kertoi.
Päivä alkaa yhdeksältä aamupalalla. Yhdeltätoista on ohjelmassa kovatempoinen tekniikkaharjoitus. Ruokatauon jälkeen harjoitellaan jälleen kahdelta ja joskus vielä puoli viideltä.
- Siellä se päivä vierähtää yhdeksästä viiteen.
Dalla Valle asuu Liverpoolissa yksin. Torstaina Tapiolassa häntä seurasi mies Liverpoolista.
- Hän pitää minusta huolta siellä, ja on scoutti samalla. Tosi hyvä kaveri.
Dalla Vallen kuukauden pituinen kesäloma alkoi 16. toukokuuta. Liverpooliin pitää palata jo ennen juhannusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti