maanantai 28. joulukuuta 2009

FINLAND-LIECHTENSTEIN 2-1



Jalkapallo, Kotimaa
Suomi takellellen voittoon Liechtensteinista
päivitetty 07.06.2009 klo 16.54

Suomi otti odotetun voiton jalkapallokääpiö Liechtensteinista lauantain MM-karsintaottelussa Helsingin Olympiastadionilla. Mikael Forssell ja Jonatan Johansson tekivät maalin mieheen, kun nihkeästi pelannut kotijoukkue nousi maalin takaa-ajoasemasta 2-1-voittoon.
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Huuhkajien unelma elää yhä
Kuusela: 2-1 riittää
Suomi aloitti ottelun vahvasti ja loi hyvää painetta laitojen kautta. Etenkin Alexei Eremenko junior ja Jonatan Johansson olivat pelissä aktiivisesti mukana.
Kamppailua oli takana kahdeksan minuuttia, kun Mikael Forssell pääsi nokikkain Peter Jehlen kanssa. Hän ehti jo ohittaa maalivahdin, mutta liukastui viime hetkellä. Lupaava tekopaikka kuivui kokoon.
Neljä minuuttia myöhemmin Liechtenstein hyödynsi oikeastaan ensimmäisen hyvän tilanteensa. Michele Polverino ja Benjamin Fischer petasivat paikan kokeneelle Mario Frickille, joka ohitti Jussi Jääskeläisen lähietäisyydeltä.
Suomen tasoitus oli lähellä vajaan 20 minuutin kohdalla. Teemu Tainion loistosyöttö löysi Forssellin, joka kuitenkin aikaili turhaan. Jehle tuli oikea-aikaisesti vastaan ja peitti tilanteen.
Forssell onnistui kolmannesta paikastaan reilun puolen tunnin kohdalla. Eremenko junior teki loistavan esityön vasemmalla laidalla ja pelasi pallon maalin eteen Forssellille, joka tuikkasi tasoituksen takanurkkaan.
Ensimmäisen puoliajan lopussa Jari Litmanen pääsi kuin varkain läpi, mutta yritti ehkä turhaan syöttää vielä poikittain Forssellille. Pallo karkasi loppujen lopuksi yli päätyrajan.
Toisen puoliskon alussa Roman Eremenko pakotti Jehlen torjuntaan mainiolla kaukokudillaan. Jatkotilanteessa myös Eremenko junior joutui toteamaan maalivahdin taidot. Sen jälkeen Tainio haki seinäsyötön Litmaselta, mutta Jehle tuli hyvin vastaan.
Suomi teki voitto-osumansa vajaat 20 minuuttia ennen loppua. Eremenko syötti poikittain Johanssonille, joka ampui pallon voimalla takanurkkaan komean hyökkäyskuvion päätteeksi.
Kolmas maali oli lähellä 83. minuutilla. Litmasen tilalle vaihdettu Shefki Kuqi rynnisti vetopaikkaan ja tälläsi pallon pienestä kulmasta maalin ohi.
Liechtenstein haki lopussa aktiivisesti tasoitusta, mutta kotijoukkueen maali ei ollut oikeastaan missään vaiheessa uhattuna Frickin aikaisen täysosuman jälkeen.
Oman huolenaiheensa ottelussa toi Petri Pasasen loukkaantuminen. Tällin saanut puolustaja joutui jättämään kentän ensimmäisen puoliajan jälkeen.
Lohkon lauantain toisessa kamppailussa Wales kaatoi vieraissa Azerbaidzhanin 1-0. Voittomaalin viimeisteli David Edwards ensimmäisen puoliajan lopussa.
Suomen karsintaurakka jatkuu keskiviikkona kotiottelulla Venäjää vastaan. Voitto nostaisi Stuart Baxterin miehistön jo lohkon kakkossijalle.
Suomi - Liechtenstein 2-1 (1-1)Suomi
1 Jussi Jääskeläinen2 Petri Pasanen 46. -> 13 Veli Lampi (v)5 Hannu Tihinen4 Sami Hyypiä3 Toni Kallio16 Jonatan Johansson7 Roman Eremenko8 Teemu Tainio 67. -> 15 Markus Heikkinen6 Alexei Eremenko jr10 Jari Litmanen 72. -> 18 Shefki Kuqi9 Mikael Forssell
Liechtenstein
1 Peter Jehle15 Franz-Josef Vogt 66. -> 14 Raphael Rohrer (v)6 Martin Stocklasa3 Michael Stocklasa11 Franz Burgmeier2 Marco Ritzberger13 Martin Büchel 58. -> 17 Mathias Christen8 Ronny Büchel 76. -> 9 Stefan Büchel7 Benjamin Fischer10 Mario Frick18 Michele Polverino (v)
Maalit
0-1 Mario Frick (13 min)1-1 Mikael Forssell (33 min)2-1 Jonatan Johansson (71 min)
Erotuomari: Libor Kovarik (CZE)Yleisöä: 20 300

Ei kommentteja: