perjantai 20. marraskuuta 2009

AMIN ASIKAINEN"FINNISH BOXING"

Euroopanmestari, keskisarja

synt. 21.01.1976

W 19 (14 ko's) | L 0 | D 0 | Total 19


Pääsin seuraaman Euroopanmestari Amin Asikaisen valmistautumista seuraavaan otteluun, mukana joitakin kuvia kolme viikkoa kestävältä pajulahden leiriltä .
Tämän päivän harjoitus piti sisällään pääosin sparria. Amin ja Juho olivat harjoituksen pääosassa olevat henkilöt ja muut salissa olevat nyrkkeilijät heitä sparraamassa, joskin he saavat siinä sivussa itsekkin arvokasta kokemusta.
Asikaisen työskentely kehässä näytti jälleen todella hyvältä, maltillista, terävää ja harkittua toimintaa. Amin näytti mielestäni erittäin nopealta ja kunto näytti olevan rautaa, mitä sen tällä tasolla tietenkin pitääkin olla. Amin otti useamman erän sparria kahden eri harjoitusvastustajien kanssa, joista etenkin yli 90 -kiloinen Kemiläinen vaikutti varsin hankalalta. Vasuri ja reilusti isompi mies osasi olla kehässä, mutta Asikaisen nopeus oli toista luokkaa. Kemiläinen ottelee varsin turvallisen näköisessä takapainoisessa asennossa, jonne iskuja on hankala upottaa, mutta nopeuden turvin Asikainen teki kehässä melkein mitä huvitti, kemiläisen taitoja vähättelemättä. Vaarallisen ja kovaa iskevän näköinen kaveri hänkin, joka saattaa hvyinkin menestyä myös ammattikehissä.
Näkemäni perusteella voin sanoa että Sipos ei titteliä tule helpolla Suomen rajojen ulkopuolelle viemään, pidempi Sipos on hankala ja kovanluokan tekijä, mutta veikkaan Asikaisen nopeuden ja hurjan yleiskunnon auttavan häntä selviämään urakasta voittajana, se miten voitto tulee on sivuseikka, pistevoitto on yhtä arvokas joskin 12 erää on pitkä aika työskennellä. Alla lyhyehkö haastattelu


Amin "Idi" Asikainen, keskisarjan Euroopanmestari, haastattelu 12.9.2006, Pajulahti.



Ammattinyrkkeily.net:
Puolustat EBU -titteliäsi 6.10.2006, vastaan asettuu EBU -listalla sijalla 13 oleva Alexander Sipos, mitä tiedät vastustajastasi ja paljonko käytät yleensä aikaa tulevan vastustajan otteluiden ja ottelutyylin analysointiin?


Amin Asikainen:
Kolme vikaa matsia on analysoitu ja pätkiä katsottu, en yleensä käytä liikaa aikaa tähän, valmentajani hoitaa sen puolen.


Ammattinyrkkeily.net:
Olet iskenyt pitkän uran amatöörinä, 175 ottelua, siiryminen ammattilaiseksi on sujunut tuloksen mukaan loistavasti,oliko ammattinyrkkeilijäksi siirtyminen aina mielessäsi ja mitä muutoksia se toi harjoittelupuolelle?


Amin Asikainen:
Ilman valmentaja Pekka Mäen perustamaa P3 tallia en olisi siirtynyt ammattikehiin ainakaan Suomessa. Itse olin hiukan epävarma tyylini sopivuudesta ammattikehiin, mutta valmentani oli sitä mieltä että tyyli suosii nimenomaan ammatti nyrkkeilyä.


Ammattinyrkkeily.net:
Mitkä ovat mielestäsi vahvuutesi nyrkkeilijänä?


Amin Asikainen:
Nopeus, ulottuvuus ja hyvä peruskunto. Harjoittelu motivaatiota on aina löytynyt.


Ammattinyrkkeily.net:
Olet iskenyt ja voittanut ammattilaisena 18 ottelua, jäävätkö kaikki matsit samanlaisena mieleen vaiko onko urallasi selkeästi otteluita mitkä muistuvat aina ensin mieleen matseista puhuttaessa?


Amin Asikainen:
Viimeisin matsi saksassa pysyy mielessä ja vuonna 2005 unkarilaista Szabolcs Rimovszkya vastaan ravintola premissä onnistui mielestäni hyvin.


Ammattinyrkkeily.net:
Pääsit 5.5.2006 iskemään vapaana olevasta Ebu-Eu tittelistä ja tyrmäsit totaalisesti Christophe Tendilin 5. erässä, vajaa kuukausi tämän jälkeen iskit jo EBU -tittelistä Saksassa saksalaista vastaan ja veit kotiyleisön suureksi pettymyksesksi tittelin mukanasi, kaikki tapahtui todella nopeasti, miten olet onnistunut sopeutumaan tähän uuteen tilanteeseen?


Amin Asikainen:
Median kiinostus on tuntunut oudolta, aikaisemmin on saanut harjoitella ja olla rauhassa, mutta olen sopeutunut tilanteeseen hyvin.


Ammattinyrkkeily.net:
Huipulla tuulee tunnetusti ja siellä pysyminen on vaikeampaa kuin sinne pääsy, miten onnistut motivoimaan itsesi päivittäin uusiin harjoituksiin ja mitä suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden suhteen?
Onko maailmanmestaruuden valloittaminen mielessä ja kenet alla mainmituistamestareista kohtaisit mieluiten?

WBC,WBO Jermain Taylor
WBA, Javier Castillejo
IBF, Arthur Abraham


Amin Asikainen:
Harjoittelua on lisättävä ja laatuun on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota, ottelut kovenevat jatkuvasti ja helppoja otteluita ei enää ole. Harjoitus vastutajien laatuun on myös kiinnitetty huomiota ja leiri vuorokausia tullaan lisäämään jatkossa.
Nyt keskitytään vain ja ainoastaan tämän hetken tilanteeseen ja tulevaan otteluun. Tulevaisuudessa on luvassa myös pakollinen tittelin puolustus. Jos tarjous Castillejoa vastaan tulisi niin sitä pitäisi vakavasti harkita.


Ammattinyrkkeily.net:
kun ottelu päivä koittaa niin mitä sen päivän ohjelmaan kuluu ja onko sinulla joitakin rituaaleja, jotka suoritat ennen ottelua?


Amin Asikainen:
Aamulla on kevyt harjoitus, jossa pistareilla käydään läpi taktiikkaa, taikauskoinen en ole. Puhelin toki suljetaan noin kolme päivää ennen matsia, yhteydessä olen vain perheen jäseniin.


Ammattinyrkkeily.net:
Miten suhtaudut urheilijan ruokavalioihin ja lihashuoltoon? Onko treeni ja lepo se tärkein juttu vai uskotko esimerkiksi terveellisellä ja suunnitellulla ruokavaliolla olevan suurtakin merkitystä palautumiseen, harjoitteluun ja yleiseen jaksamiseen?


Amin Asikainen:
kaikki ovat tärkeitä, niin ruokavalio kuin lihashuoltokin. Ruokavalioni ja lihashuoltoni tarkennetaan 2 kk ennen tulevaa ottelua, mutta katson toki aina tarkasti mitä syön.


Ammattinyrkkeily.net:
Nyt kun olet huipulla niin kauako nälkää riittää? oletko suunnitellut jotain muuta nyrkkeily uran jälkeen ja milloin se on ajankohtaista?


Amin Asikainen:
Nyrkkeilen noin 4-5 vuotta menestyksestä riippuen. yrittäjyys kiinnostaa sitten kun siihen on aikaa panostaa. Myös työskentely nyrkkeilyn parissa kiinnostaa.


Ammattinyrkkeily.net:
Onnea ja menestystä EBU -tittelin puolustukseen, Ammattinyrkkeily.net kiittää ajastasi. Lopuksi tietenkin terveiset tukijoukoille ja lukijoille:


Amin Asikainen:
Pitääkää myös omasta kunnostanne huolta ja tulkaa kannustamaan.

Ei kommentteja: