torstai 19. marraskuuta 2009

SUOMI-FINLANDvsSVERIGE-SWEDEN

Suomi vastaan Ruotsi

1925-

Kuva: Ruotsi-Suomi-ottelu Tukholmassa. (1979) YLE kuvanauha.

Rakkaiden vihollisten vuosittaisiin kaksinkamppailuihin on alusta asti liittynyt suuria tunteita. Niihin on aika ajoin lähdetty melkein kuin sotaan.

Suomen ja Ruotsin yleisurheilumaaottelut alkoivat vuonna 1925. Ensimmäinen mittelö päättyi Suomen voittoon pistein 99-85.

Urheiluliiton puheenjohtaja Urho Kekkonen kuvasi naapuriottelujen vakavuutta vuonna 1931: ”Maaottelut muodostuvat niin kuluttaviksi, raskaiksi ja verisiksi, jos niin saa sanoa, että ne tuntuvat toisinaan liian tosilta ollakseen urheilua.”

Menestys on vaihdellut: Ruotsi hallitsi 1940-luvun kohtaamisia, Suomelle taas alkoi vuodesta 1953 yksitoistavuotinen voittoputki.


AVAINSANAT: maaottelut, urheilu, yleisurheilu


Katsele ja kuuntele

Rakkaat viholliset

2 videoleikettä

Yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaotteluissa on kamppailtu senteistä ja sekunneista, mutta ne ovat olleet myös kansanjuhlia, joissa tunnelma on katossa.
Katsele ja kuuntele

Ruotsi-ottelun voitto 12 vuoden jälkeen

1 videoleike

Vuoteen 1951 mennessä oli käyty 11 Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelua, joista Suomi oli voittanut vain kolme. Vuosi 1951 oli maaotteluhistorian käännekohta.
Katsele ja kuuntele

Voittoputki Ruotsi-otteluissa alkaa

1 videoleike

Suomen ja Ruotsin miesten 14. yleisurheilumaaottelu Helsingissä vuonna 1954 sai nimen ”maaottelujen maaottelu”. Pitkä viesti ratkaisi kamppailun.
Katsele ja kuuntele

Hellsten voitti Ruotsin

1 videoleike

Vuoden 1955 Ruotsi-Suomi-yleisurheilumaaottelussa superjuoksija Voitto Hellsten sai viidestä lajista neljä kultaa, joista kolme oli henkilökohtaisia.
Katsele ja kuuntele

Hellsten jälleen ratkaisijana

1 videoleike

Suomen ja Ruotsin 17. yleisurheilumaaottelun ratkaisija oli taas Voitto Hellsten. Hän saavutti kolme kultaa ja hankki viidessä lajissa yksinään 23 pistettä.
Katsele ja kuuntele

Viestikamppailu Ruotsi-ottelun helmi

2 audioleikettä

Vuoden 1956 Suomi-Ruotsi-maaottelun pitkässä viestissä Voitto Hellsten juoksi kiinni kymmenen metriä edellä pakoon pinkoneen ruotsalaisankkurin.
Katsele ja kuuntele

Menestys Ruotsi-otteluissa jatkuu

1 audioleike

Vuonna 1963 Olavi Varis tuo Suomelle hiljalleen perinteeksi muuttuvan keihäskullan, ja yllätyksekkään kymppitonnin voittaa Taisto Teräväinen.
Katsele ja kuuntele

Maaottelusankareita

1 audioleike ja 2 videoleikettä

Vuoteen 1965 mennessä Suomi ja Ruotsi olivat kamppailleet yleisurheilun paremmuudesta jo neljänkymmenen vuoden ajan. Maaottelujen veteraanit muistelevat yhteenottoja.
Katsele ja kuuntele

Suomi taas alakynnessä Ruotsia vastaan

1 audioleike

Vuonna 1966 jatkui jo edellisenä vuonna alkanut Suomen tappioputki Ruotsi-Suomi-maaotteluissa. 10 000 metrillä ruotsalaispussitus esti Suomen jo varmana pidetyn voiton.
Katsele ja kuuntele

10 000 metrin kolmoisvoitto Ruotsista

2 audioleikettä

Yksittäisistä ilonaiheista huolimatta maaottelutappioiden pitkä sarja jatkui Tukholmassa vuonna 1967. Jouko Kuha oli kisojen paras suomalainen.
Katsele ja kuuntele

Ruotsi-ottelujen tappiosarja päättyi

1 audioleike

Vuonna 1968 Suomi - Ruotsi -yleisurheilumaaottelu käytiin Helsingissä. Miesten kympillä olivat mukana suomalaissuosikit Jouko Kuha ja Mikko Ala-Leppilampi.
Katsele ja kuuntele

Yleisurheilumaaottelun aattona

1 audioleike

Vuoden 1970 Suomi - Ruotsi -ottelua odotellessa muistellaan menneitä. 1950-luvun seiväsmies Jukka Piironen kertoo, miten urheilujohto petti häntä Armi Kuuselan varjolla.
Katsele ja kuuntele

Nevalan kaikkien aikojen tulos

1 audioleike

Olympiavoittaja ja EM-hopeamitalisti Pauli Nevala voitti maailmanennätystä lähentelevällä 92.64 metrin kiskaisullaan kultaa vuoden 1970 Suomi-Ruotsi-maaottelussa.
Katsele ja kuuntele

Ruotsi karkasi jälleen vuonna 1969

2 videoleikettä

Suomi-Ruotsi-otteluissa 60-luvun loppu meni lähes tyystin keltapaitojen nimiin. Näin kävi myös Tukholmassa vuonna 1969.
Katsele ja kuuntele

Päivi Tikkasen tuplapotti 1985

2 videoleikettä

Päivi Tikkanen edustaa Suomi-Ruotsi-maaotteluhistorian naiskärkeä. Tukholmassa 1985 hän otti ensimmäisen tuplavoittonsa 1500 ja 3000 metrillä.
Katsele ja kuuntele

Skandaalinkäryä Tukholman 800 metrillä

1 videoleike

Suomi-Ruotsi-maaottelujen keskimatkojen kahnausperinne jatkui Tukholmassa 1987, kun suomalaisvoittaja Ari Suhosen juoksu hylättiin.
Katsele ja kuuntele

Sisko Hanhijoelle kolmoiskulta

3 videoleikettä

Sisko Hanhijoki oli Päivi Tikkasen jälkeen 1980-luvun luotettavin naispuolinen "ruotsintappaja". Kultakausi alkoi Ruotsi-ottelussa 1988.
Katsele ja kuuntele

Suomi voitti 1500 m:n protestikilpailun

1 videoleike

Vuoden 1989 Ruotsi-ottelussa Mika Maaskolan 1500 metrin kultajuoksu uhattiin hylätä. Vastaprotestillaan Suomi sai kuitenkin ansaitun kolmoisvoiton.
Katsele ja kuuntele

Ruotsin viimeinen keihäsvoitto?

1 videoleike

Keltapaitaiset keihäsmiehet ottivat Peter Borglundin johdolla toistaiseksi viimeisen voittonsa Suomesta Tukholman olympiastadionilla elokuussa 1989.
Katsele ja kuuntele

Kun kaikki diskattiin 1500 metrillä

1 videoleike

Miesten 1500 metrin juoksu vuoden 1992 Ruotsi-ottelussa meni kaikkien aikojen farssiksi: koko juoksu hylättiin epäpuhtaana.
Katsele ja kuuntele

Sinikeltaista juhlaa Ullevilla 2004

2 videoleikettä

Ruotsi otti Suomesta rökälevöitön Göteborgissa 2004. Naapurin kirkkaimpana tähtenä loisti seitsemässä lajissa ahkeroinut olympiavoittaja Carolina Klüft.
Katsele ja kuuntele

Evilän SE Ruotsi-ottelussa 2005

2 videoleikettä

Suomalaisten "merirosvokapteeni" Tommi Evilä näytti joukoilleen esimerkkiä loikkaamalla kultaa ja uuden Suomen ennätyksen Göteborgissa 2005.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Vuodesta 1951 lähtien Suomi-Ruotsi-maaotteluita on käyty myös naisten kesken. Naiset ja miehet ovat kilpailleet samassa tapahtumassa vuodesta 1964 alkaen.
  • Miesten Ruotsi-otteluiden kovimpia pistemiehiä ovat olleet mm. juoksijat Voitto Hellsten, Ossi Karttunen ja Martti Vainio, moukarimies Harri Huhtala ja kuulantyöntäjä Matti Yrjölä.
  • Menestyksekkäimpiä naisia ovat olleet mm. juoksijat Päivi Tikkanen, Sisko Hanhijoki, Mona-Lisa Pursiainen (os. Strandvall) ja Sirkka Norrlund sekä kuulantyöntäjä-kiekonheittäjä Marjatta Kuuluvainen (os. Mäkinen).
  • Vuonna 2008 käydyn 67. maaottelun jälkeen Suomi oli voittanut miesten kamppailun 43 kertaa, Ruotsi 25. Naisten puolella luvut olivat vuoden 2008 jälkeen 23-30 Ruotsin hyväksi.
  • Suomalaismiesten pitkiä voittokausia ovat olleet vuodet 1954-1964 ja 1970-1984. Naisten ottelussa voitokkaimmat jaksot ovat osuneet vuosiin 1972-1979 ja 1987-1999.

Ei kommentteja: