torstai 19. marraskuuta 2009

ANNEMARI-SANDELL-HYVÄRINEN"THE FLYING FINN"

Yleisurheilu

Sandell-Hyvärinen edustaa Suomea MM-maastoissa

päivitetty 23.03.2009 klo 12.08

Annemari Sandell-Hyvärinen. Annemari Sandell-Hyvärinen. (Arkistokuva)
Kuva: YLE

Suomen Urheiluliitto ry on valinnut Annemari Sandell-Hyvärisen edustamaan Suomea maastojuoksun MM-kilpailuihin, jotka järjestetään Ammanissa Jordaniassa 28.3.2009. Sandell-Hyvärinen on Suomen ainoa edustaja tämän vuoden MM-maastoissa.

Annemari Sandell-Hyvärinen on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista maastojuoksijoista. Sandell-Hyvärinen on voittanut urallaan maastojuoksun MM-pronssimitalin vuonna 1999. Hän on myös Euroopan mestari vuodelta 1995, EM-hopeamitalisti vuodelta 1998 ja EM-pronssimitalisti vuodelta 1996. Lisäksi Sandell-Hyvärisen meriittilistalle kuuluu mm. maantiejuoksun MM-kilpailujen 5. sija ja selviytyminen ratamatkojen Olympia-, MM- ja EM-finaaleihin. Viime joulukuussa Belgiassa käydyissä maastojuoksun EM-kilpailuissa Sandell-Hyvärinen sijoittui sijalle 16.

Aikanaan huippulahjakkaana juniorina pinnalle noussut Sandell-Hyvärinen voitti 16-vuotiaiden tyttöjen maastojuoksun Suomen mestaruuden ensimmäisen kerran jo 12-vuotiaana. Hän esiintyi 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa peräti seitsemänä peräkkäisenä vuonna ja voitti nuorten maastojuoksun maailmanmestaruuden vuonna 1995. Nyt 32-vuotiaana perheenäitinä Sandell-Hyvärinen jatkaa yhä uraansa kansainvälisellä tasolla ja palaa mukaan maastojuoksun MM-kilpailuihin 9 vuoden tauon jälkeen.

Ei kommentteja: