torstai 19. marraskuuta 2009

MINNA NIKKANEN"THE FLYING FINN"

Minna Nikkanen

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Minna Nikkanen 22-vuotiaiden SM-kisoissa Porissa vuonna 2009

Minna Marianne Nikkanen (s. 9. huhtikuuta 1988 Somero) on suomalainen seiväshyppääjä, joka edustaa Someron Esaa. Nikkanen voitti 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuden vuonna 2007. Hänen tuloksensa, 435 cm, paransi hänen nimissään ollutta seiväshypyn Suomen ennätystä 14 sentillä. Aiemmin samalla kaudella hän oli parantanut niin ikään omissa nimissään ollutta ennätystä 417 ensin 420:een, sitten 421:een. Vuonna 2009 Nikkanen voitti alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Kaunasissa hopeaa Suomen ennätystään sivuavalla tuloksella 445 cm[1].

Vuosien 2003 ja 2004 Kalevan kisoissa Nikkanen hyppäsi pronssille. Vuosien 2006 ja 2007 Kalevan kisoissa hän voitti Suomen mestaruuden. Vuoden 2008 Kalevan kisoissa hän jäi hopealle, mikä tiesi olympiaedustuspaikan menemistä mestaruuden voittaneelle Vanessa Vandylle. Hallissa Nikkanen on voittanut SM-kultaa vuosina 2005–2007 ja 2009, jolloin hänen voittotuloksensa oli uusi Suomen ennätys 435 cm.

Lapuan Eliittikisoissa 2009 Nikkanen paransi omaa ennätystään 10 cm ja hyppäsi uuden Suomen ennätyksen 445 cm. Samassa kilpailussa myös Vanessa Vandy ylitti entisen Suomen ennätyksen hypättyään 436 cm.[2] Lapinlahden eliittikisoissa 25. heinäkuuta 2009 Nikkanen ylitti 446 cm ja paransi Suomen ennätystään senttimetrillä[3].

[muokkaa] Saavutuksia

Ei kommentteja: