torstai 19. marraskuuta 2009

MINNA NIKKANEN"THE FLYING FINN"

Nikkanen venytti Suomen ennätyksen ja Berliinin A-rajan

8.7.2009 19:14 | Päivitetty: 8.7.2009 21:16

Juha Harju / LEHTIKUVA

Minna Nikkanen paransi naisten seiväshypyn Suomen ennätystä Lapuan Eliittikisoissa tänään.

Minna Nikkanen paransi naisten seiväshypyn Suomen ennätystä Lapuan Eliittikisoissa tänään.

Lapua. Minna Nikkanen on parantanut naisten seiväshypyn Suomen ennätystä 445:een Lapuan Eliittikisoissa. Tulos ylittää Berliinin MM-kisojen A-rajan.

Nikkasen hyppykunto löytyi kreivin aikaan, vain viikko ennen Kaunasissa alkavia 22-vuotiaiden EM-kisoja. Uusi Suomen ennätys nosti Turussa asuvan hyppääjän ikäluokkansa Euroopan tilaston kärkeen. "Mitaliin olen tyytyväinen", Nikkanen linjasi EM-kisatavoitettaan.

Nikkanen, 21, sivusi viime talvena hallissa kahdesti entistä ennätystään 435, jonka hän ylitti ensimmäisen kerran jo toissa vuonna. Kuluvan kesän kisoissa hän ehti hypätä kahdesti 430, ennen kuin kaikki naksahti kohdalleen Lapuan Eliittikisoissa.

"Tiistaina tein tuolla (jäykällä) seipäällä hyvän hyppyharjoituksen. Lauantain harjoituksessa taas kävi päinvastoin kun rima tippui jalan päälle. Sen jälkeen on ollut taukoa hyppäämistä", Nikkanen valotti.

Ennen Lapuan Eliittikisaa naisten SE oli Nikkasen nimissä ollut 435. Vaasa IS:n Vanessa Vandy otti ennätyksen toviksi nimiinsä Lapualla ylittämällä ensimmäisellään 436. Nikkanen pääsi tuon korkeuden toisellaan. Nikkasen mukaan Vandyn SE-hyppy sytytti taisteluhengen. "Kyllä siitä oli apua, kun olen hypännyt taas niin pitkään yksin", Nikkanen kuvasi asemaansa alkukauden kisoissa lajinsa kotimaisena ykkösenä.

Sekä Nikkanen että Vandy voidaan valita MM-kisoihin, sillä uusien sääntöjen mukaan maa saa valita yhteen lajiin A-rajan ylittäjän lisäksi yhden B-rajan ylittäjän.

Vandy riemuitsi ennätyksestään, joka koheni viisi senttiä. Hän ei lähtenyt yrittämään 445:n ylitystä. "Selkä on vähän vaivannut", Vandy kertoi.

Nikkasen lisäksi myös Venäjän Tatjana Polnova ylitti 445, mutta vasta kolmannellaan, joten hän jäi kisan kakkoseksi Nikkasen taakse. Vandy oli kolmas

Ei kommentteja: