torstai 12. marraskuuta 2009

TEAM FINLAND




Amerikkalainen jalkapallo

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on ollut mukana kansainvälisessä kilpailutoiminnassa 1980-luvulta alkaen. Miesten maajoukkue otti osaa historian ensimmäisiin EM-kisoihin jo vuonna 1983 ja on ollut mitaleilla kaikissa pelatuissa EM-kisoissa (11 kpl). Osallistuvien maajoukkueiden määrän kasvaessa EM-kisat pelataan nykyisin neljässä ryhmässä vuorovuosina. A-ryhmän, johon Suomi kuuluu, seuraavat EM-kisat pelataan kuuden maan kesken vuonna 2010.

Lajin ensimmäiset MM-kisat pelattiin Italiassa 1999, joissa Suomi sijoittui kuudenneksi. Vuoden 2003 MM-kisoissa Suomi putosi neljän joukkueen MM-lopputurnauksesta Euroopan karsinnan viimeisessä ottelussa Ranskaa vastaan. Vuoden 2007 Japanin Kawasakissa pelatussa MM-lopputurnauksessa maailmanmestariksi kruunattiin Yhdysvallat, joka voitti toisella jatkoajalla Japanin. Suomi aloitti MM-karsintaottelut voittamalla kotikentällä Venäjän 42-0, mutta vieraskentällä tammikuussa Ranska vei jälleen lopputurnauspaikan Suomelta. Seuraavat miesten MM-kilpailut pelataan vuonna 2011.

Virallisten kisojen lisäksi Suomi on pelannut vuosittain maaottelun Ruotsia vastaan vuosina 1992-1998. Perinne käynnistyi uudelleen vuonna 2003. Suomi ja Ruotsi ovat alustavasti sopineet jatkavansa maaotteluita myös vuosina 2007-2010. Vuosien saatossa maajoukkue on pelannut myös lukuisan määrän harjoitusotteluita ulkomaisia joukkueita vastaan.

Nuorten 19-vuotiaiden maajoukkue oli mukana ensimmäisissä EM-kisoissa vuonna 1992. Suomi on voittanut nuorten Euroopan mestaruuden vuosina 1992,1994 ja 1996 ja ollut tämän lisäksi mukana vuosien 1998, 2000, 2004 ja 2006 lopputurnauksissa. Vuoden 2004 EM-lopputurnauksessa Suomi sijoittui lopputurnauksessa kahdeksanneksi ja paransi sijoitusta yhdellä sijalla sijoittuen seitsemänneksi vuoden 2006 EM-lopputurnauksessa Tukholmassa. Vuoden 2008 lopputurnauksessa Espanjan Sevillassa Suomi sijoittui 7. voittaen ja häviten kaksiottelua.

Nuorten maajoukkue on osallistunut myös PM-turnauksiin. Suomi on kruunattu pohjoismaiden mestariksi 1997, 1999, 2003 ja 2005. Vuosina 2001 ja 2007 Ruotsi vei mestaruuden Suomen sijoittuessa toiseksi. Seuraavat nuorten PM-kisat pelataan Norjassa kesällä 2009.

Uutena maajoukkueena käynnistyi vuonna 2006 poikien 16-vuotiaiden maajoukkue. Vuoden 2008 PM-kisoissa joukkue kukisti Ruotsin vieden ensimmäisen PM-kullan Suomeen.

Naisten maajoukkue toiminta aloitettiin vuonna 2008. Naisten maajoukkue moukaroi syksyllä Ruotsin kumoon maailman ensimmäisessä virallisessa naisten maaottelussa.

Lippupallo

Naisten maajoukkuetoiminta käynnistyi vuonna 2000. Joukkue on ottanut osaa kansainvälisiin turnauksiin ja osallistui vuoden 2004 MM-kisoihin Ranskan Thonon-Les Bainsissä saaliinaan hopeaa 7vs7 sarjassa ja neljäs sija 5vs5 sarjassa. Vuoden 2005 Helsingin EM-kisoissa Suomen joukkue sen sijaan ei jättänyt kysymysmerkkejä maanosan parhaasta, vaan voitti mestaruuden puhtaalla pelillä voittaen Ruotsin, Ranskan, Itävallan ja Israelin matkalla mestaruuteen. Vuonna 2006 Suomi sijoittui pronssille Koreassa pelatuissa MM-kisoissa. Vuonna 2007 naisten maajoukkue sijoittui EM-hopealle.

Suomi on ottanut säännöllisesti osaa myös EFAF:n järjestämiin alle 15-vuotiaiden lippupallon EM-turnauksiin. Vuoden 2004 kisoissa Italiassa saavutuksena oli 8. sija ja vuonna 2006 Suomi oli neljäs. Vuoden 2007 MM-kisoissa Suomi oli kahdeksas

Ei kommentteja: