torstai 19. marraskuuta 2009

VANESSA VANDY"THE FLYING FINN"

Vanessa Vandy

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vanessa Isabella Vandy (s. 14. toukokuuta 1989 Auckland, Uusi-Seelanti) on suomalainen seiväshyppääjä ja muusikko.

Vandyllä on Suomen ja Uuden-Seelannin kaksoiskansalaisuus. Musiikin teossa hän käyttää taiteilijanimeä Vivandy ja hän on julkaissut yhden albumin.

[muokkaa] Urheilu-ura

Vanessa Vandy edustaa Vasa Idrottssällskapia. Kalevan kisoista hänellä on kultaa Tampereelta 2008 ja hopeaa Lappeenrannasta 2007. Sisäratojen SM-kilpailuista hänellä on kultaa Joensuusta 2008 sekä hopeaa Rovaniemeltä 2007 ja Mustasaaresta 2009. Suomi–Ruotsi-maaottelussa 2007 hän voitti lajinsa silloisella ennätyksellään 430 cm.

19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2007 hän sijoittui seitsemänneksi. Nuorten MM-kisoissa 2008 hän sen sijaan sijoittui kuudenneksi tuloksella 420 cm. Heinäkuussa 2008 Vandy voitti SM-kilpailut Tampereella tuloksella 430 cm ja samalla varmisti itselleen paikan Pekingin olympialaisiin. Pekingin olympialaisten karsinnassa hän hyppäsi tuloksen 400 cm eikä selviytynyt loppukilpailuun.

Lapuan Eliittikisoissa 2009 Vandy paransi omaa ennätystään 5 cm hypäten vähän aikaa Suomen ennätyksenäkin olleen 436 cm. Samassa kilpailussa myös Minna Nikkanen paransi Suomen ennätystä lopullisiin lukemiin 445 cm.[1] Halliennätyksensä 430 cm hän hyppäsi Joensuussa SM-hallikisoissa 2008 voittaessaan SM-kultaa uudella sisäratojen Suomen ennätyksellä.

Vuonna 2009 Vandy voitti alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Kaunasissa pronssia tuloksella 435 cm

Ei kommentteja: