lauantai 14. marraskuuta 2009

VELI-PEKKA KETOLA

# 14 Veli-Pekka Ketola

Veli-Pekka Ketola (Kuva: Lehtikuva)

Kiekkoleijona numero 14

Porin Iso Musta oli aikansa parhaita suomalaissenttereitä.

Veli-Pekka Ketolan nimi saa toisen porilaislegendan Tapio Levon muistelemaan Ässien ensimmäistä Suomen mestaruutta vuonna 1978. Ässät kohtasi finaaleissa Tapparan ja oli lopulta parempi voitoin 3-1.

Ketola oli palannut WHA-liigasta kotikonnuilleen ja oli Ässien mestaruudessa yksi ehdoton päätekijä. Ketola takoi play offien kymmenessä ottelussa pisteet 10+10, ja viimeisessä finaaliottelussa huikeat 2+4 pistettä.

- Kyllä se oli kaikkien aikojen play off -teko. Tuskin tuollaiseen saldoon ihan kuka tahansa yltää. Sen voi noteerata aika korkealle. Ottelusarjan katkaiseminen oli pitkälti Vellun käsialaansa, Levo tunnustaa.

Mestaruus kirvoitti railakkaat juhlat. Koko Pori oli mestaruushumusta sekaisin.

- Kyllä siinä varmaan viikko vierähti. Hauskaa pidettiin. En muista, kuinka kauan Nummisen Kale antoi meille aikaa kannua kannella täällä, kun piti lähteä edustamaan Suomea Prahan MM-kisoihin, Levo muistelee.

Ensimmäinen suomalaisammattilainen Amerikassa

Ketola oli Heikki Riihirannan kanssa ensimmäiset Suomessa kiekko-oppinsa saaneet, jotka lähtivät ammattilaisiksi Pohjois-Amerikkaan. Ketola pelasi WHA-liigan Winnipeg Jetsissä kolmen vuoden aikana 218 ottelua ja teki 173 tehopistettä. Myöhemmin hän kävi vielä kokeilemassa yhden kauden verran pelaamista NHL:ssä.

Juhani Tammisen muistoissa porilainen kiekkomies nousee korkealle.

- Jos kaikkien aikojen keskushyökkääjät lyödään tuohon riviin, on Vellu mun kategoriassani heistä ykkönen! Hän oli poikkeuksellisen lahjakas pelaaja. Räjähdysmäinen harjoittelunarkomaani. Poikkeuksellisen treenauksen myötä hän oli fyysisiltä voimiltaan ehdottomasti aikakautensa kovin pelaaja, Tami lataa.

Tamminen kuvaa entistä pelikaveriaan nimenomaan johtajaksi. Ketolasta löytyi ”liiderin” ominaisuudet niin pelilliseltä kuin henkiseltäkin puolelta.

- Kaikkein hienoin piirre on se, että Vellu huolehti oman aikakautensa pelikavereista, eikä tehnyt siitä pennin numeroa.

Ei kommentteja: