torstai 21. tammikuuta 2010

"THE FLYING FINN"FINNISH HANDBALL STAR

Mikael Källman



Paul Mikael Källman (s. 12. helmikuuta 1964) on entinen suomalainen käsipalloilija. Hän on lajin kaikkien aikojen menestynein suomalaispelaaja.

Sisällysluettelo

[piilota]


Pelaajaura

Källman on valittu Suomen parhaaksi käsipallonpelaajaksi 14 kertaa: 19851996 (12 kertaa peräkkäin) sekä 2000 ja 2002.[1]


Seurataso

Källman aloitti käsipallon pelaamisen 12-vuotiaana Karjaan BK-46:ssä vuonna 1976 ja pelasi seuran edustusjoukkueessa 19801987. Seuraavana vuonna hän siirtyi ammattilaiseksi Saksan Bundesligan WG Wallau-Massenheimiin. Wallau-Massenheimissä hänet valittiin parhaaksi ulkomaalaiseksi pelaajaksi neljä kautta ja yleisö valitsi hänet Bundesligan parhaimmaksi pelaajaksi 1992. Hän voitti Saksan mestaruuden kaksi kertaa, Saksan cupin kaksi kertaa, Saksan supercupin kerran ja EHF-cupin kerran. Yhdeksän vuoden jälkeen Källman palasi Suomeen ja pelasi Ekenäs IF:ssä yhden kauden. Tämän jälkeen Källman siirtyi taas Saksaan, TUSEM Esseniin missä hän pelasi kaksi vuotta. Uran päätteeksi Källman pelasi BK-46:ssa 19972003. Yhteensä Källman teki SM-sarjassa 2560 maalia.


Maajoukkue

Suomen maajoukkueessa Mikael Källman pelasi 117 A-maaottelua ja teki niissä yhteensä 768 maalia. Ensimmäisen A-maaottelunsa Källman pelasi 7. helmikuuta 1982 Belgiaa6. marraskuuta 1994 Riihimäellä Ruotsia vastaan. Viimeisen A-maaottelunsa Källman pelasi 6. huhtikuuta 1997 Sveitsiä vastaan. [1] vastaan. Hän teki ottelussa viisi maalia. Sadannen A-maaottelunsa hän pelasi


Valmentajaura

Mikael Källman valmensi Karjaan BK-46:tta kaudesta 2001–2002 kauteen 2007–2008. Ensimmäiset kaudet hän toimi pelaajana-valmentajana, mutta vuonna 2003 hän lopetti pelaajauransa ja ura jatkui ainoastaan valmentajana. Hän johti BK:n kolmeen Suomen mestaruuteen. Källman siirtyi kaudelle 2008–2009 valmentamaan Kauniaisten HC Westiä, joka heti ensimmäisellä valmennuskaudella voitti käsipallon miesten Suomen cupin.

Kesäkuussa 2009 Källman valittiin kaksivuotisella sopimuksella Suomen miesten käsipallomaajoukkueen päävalmentajaksi.[2]


Perhe ja siviiliura

Mikael Källman asuu Tammisaaressa ja työskentelee poliisina. Hänellä on neljä lasta.


Lähteet

  1. 1,0 1,1 http://www.abo.fi/~jbacklun/handball.htm Suomen käsipallosivut
  2. Källman käsipallomaajoukkueen valmentajaksi 10.6.2009. Helsingin Sanomat Viitattu 13.6.2009.

Ei kommentteja: