lauantai 14. marraskuuta 2009

PENTTI LINDEGREN

Pentti Lindegren

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pentti Lindegren (s. 18. joulukuuta 1940 Hauho) on suomalainen entinen jääkiekon puolustuspelaaja ja nykyinen urheilutoimittaja ja -selostaja sekä jääkiekkoasiantuntija. Hän oli ensimmäinen suomalainen läpimurron ulkomaille tehnyt ammattilaisjääkiekkoilija Suomessa.

Lindegren pelasi urallaan Suomessa HIFK:ssa, Karhu-Kissoissa SM-sarjaa sekä Reippaassa I divisioonaa. Suomessa hän pelasi vain seitsemän kautta, joista HIFK:ssa kului vuodet 19611965 ja 1967. Lindegren pelasi yhteensä 108 SM-sarjaottelua tehoin 9+9.

Syksyllä 1965 Lindegren solmi ensimmäisenä suomalaisena ammattilaissopimuksen Ruotsin toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelanneen Rögle BK:n kanssa. Paikallisen lääketehtaan tuella pyörinyt Rögle keräsi kovan joukkueen, jossa pelasi Lindegrenin lisäksi myös Ruotsin ensimmäinen NHL-pelaaja Ulf Sterner. Rögle nousi pääsarjaan ja Lindegren siirtyi seuraavaksi kaudeksi AIK:hon, jossa oli sarjan parhaita puolustajia. Kaudet 19681973 Lindegren pelasi Tranebergissä, Hammarbyssä ja Malmössä.

Lindegren pelasi Suomen maajoukkueessa kuusi ottelua. Mukaan mahtuivat myös yhdet jääkiekon keväiset maailmanmestaruuskilpailut.

Lindegren on toiminut vuodesta 1977 lähtien laajaa arvostusta jääkiekkopiireissä nauttivana urheilutoimittajana. Hänen ensimmäinen virkansa oli Suomen Jääkiekkoliiton kausijulkaisun toimittaminen. Lindegren on tullut suosituksi selostuksistaan ensin MTV3:lle 1990-luvullaHockey Night- ja NHL Power Week -lähetyksissä sekä myöhemmin Canal+:lle erityisesti NHL-peleissä. Hän on myös ollut kuuluttajana HIFK:n ja Jokereiden SM-liigapeleissä sekä kaksissa MM-kisoissa. Tällä hetkellä Lindegren tekee selostustyötään Sveitsin liigan otteluissa Urheilukanava::lla ja HIFK:n kotiotteluissa HIFKradiolla .

[muokkaa] Saavutukset ja palkinnot

Ei kommentteja: