sunnuntai 22. marraskuuta 2009

TUOMO RUUTU"THE FINNISH STAR"

Väärä mies!
29.11.2007 5:25

Tuomo Ruutu laski leikkiä kiinniotostaan.

LÄHELTÄ PITI Tuomo Ruutu olisi saattanut päätyä Bensenvillen poliisin kirjoihin, ellei ryöstön silminnäkijä olisi todennut suomalaista vääräksi mieheksi.
LÄHELTÄ PITI Tuomo Ruutu olisi saattanut päätyä Bensenvillen poliisin kirjoihin, ellei ryöstön silminnäkijä olisi todennut suomalaista vääräksi mieheksi. (OLLI HÄKÄMIES / KUVANKÄSITTELY PETRO SALONEN)

Chicago Blackhawksin hyökkääjä Tuomo Ruutu ei saanut vakavia traumoja jouduttuaan poliisin kiinniottamaksi. Ruutu naureskeli tapaukselle, jossa kuitenkin oli ainekset vakavampaankin lopputulokseen.

Ruutu lähti jääharjoitusten jälkeen juoksulenkille Blackhawksin harjoitushallin Edge Ice Arenan vieressä olevaan puistoon. Blackhawksin mustaan verryttelyasuun ja mustaan pipoon sonnustautunut Ruutu ei epäonnekseen tiennyt, että alueella liikkui juuri samalla tavalla pukeutunut aseellinen ryöstäjä.

Ryöstäjän tuntomerkkeihin sopinut Ruutu kohtasi poliisipartion, joka otti suomalaiskiekkoilijan välittömästi kiinni. Ruutu heitettiin poliisiauton konepellille ja hänelle tehtiin ruumiintarkastus. Sen jälkeen Ruutu pantiin poliisiauton takapenkille.

- Poliisit kertoivat, että heidän etsimällään miehellä on verryttelypuku ja lakki ja että hän on noin 25-vuotias. Sopi aika hyvin minuun, 24-vuotias Ruutu sanoi Daily Herald -lehdelle.

Ruutu vapautettiin vasta sen jälkeen, kun paikalle tullut ryöstön silminnäkijä kertoi, ettei Ruutu ollut etsitty ryöstäjä. Tämän kuultuaan poliisit kyyditsivät suomalaisen takaisin jäähallille.

Tilanne olisi saattanut päättyä toisinkin. Amerikkalaispoliisit eivät juuri aikaile tarttua aseeseen, kun pidätettävänä on aseistautunut ryöstäjä. Onneksi Ruutu törmäsi poliiseihin, jotka eivät olleet kovin liipasinherkkiä.

- Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun olin väärässä paikassa väärään aikaan. Minulle käy niin koko ajan, Ruutu totesi Chicago Sun-Times -lehdessä.

- Noin sanoessaan Tuomo on heittänyt herjaa. Ei hänelle tapahdu mitään ihmeellistä sen useammin kuin muillekaan tavallisille ihmisille, Ruudun agentti Markus Lehto sanoi.

Välikohtaus sattui Bensenvillessä, jossa Blackhawksin harjoitushalli sijaitsee. Reilun 21 000 asukkaan Bensenvillen kylä sijaitsee DuPage piirikunnassa Chicagon kupeessa aivan O'Haren kansainvälisen lentokentän läheisyydessä.

Ei kommentteja: