maanantai 23. marraskuuta 2009

VILLE PELTONEN JA OLLI JOKINEN"THE FINNISH STARS"







Olli Jokinen: MM-kulta ainoa tavoite

3.5.2008

Suomen jääkiekkomaajoukkue aloittaa lauantaina urakkansa Kanadan MM-kisoissa, kun vastaan luistelee Saksa. Yksi Suomen avainpelaajista on ykköskentän sentteri Olli Jokinen, eikä kokeneella Leijona-hyökkääjällä ole mielessä kuin yksi asia.

- Voittamisen merkitys ja nimenomaan halu voittaa kasvavat sitä mukaa kun vanhenet. Samalla alkaa myös käsittää, miten vaikeaa tässä lajissa on saavuttaa jotain suurta, Jokinen kertoi Ilta-Sanomille.

- Tännekin on tultu vain hakemaan sitä yhtä ainoaa tavoitetta, kultaa. Minun silmissäni Suomi taistelee ilman muuta maailmanmestaruudesta, Floridan kapteeni totesi.

EPA. Olli Jokinen ja Ville Peltonen

Mikko Jokela Leijonien miehistöön

Perjantain jääharjoitusten jälkeen Leijonien valmennusjohto päätyi leimaamaan seitsemännen puolustajan MM-kisapassin ennen lauantain avausottelua Saksaa vastaan Halifaxissa.

Mikko Jokelan kisapassi leimataan ennen ottelun alkua, joten Suomella on ottelussa neljä täyttä hyökkäysketjua ja seitsemän puolustajaa. Näin 20 kenttäpelaajan maksimimäärästä Suomella uupuu enää yksi nimi.

Leimaamatta on vielä maalivahti Karri Rämön, puolustaja Sami Lepistön ja hyökkääjien Jarkko Immosen, Esa Pirneksen ja Lennart Petrellin kisapassit.

Saksa voittanut Leijonat viimeksi 1993

Saksa ei viime vuosina ole ollut Suomen jääkiekkomaajoukkueelle vaikea vastus, sillä viimeksi Saksa on pystynyt lyömään Leijonat arvoturnauksessa vuoden 1993 MM-kisoissa. Sen jälkeen Suomi on voittanut kaikki arvoturnausottelut Saksaa vastaan lukuunottamatta vuoden 2003 kotikisojen jatkosarjaottelua, joka päättyi tasapeliin.

Vielä 1980-luvulla Länsi-Saksa ja DDR kiusasivat Suomea jatkuvasti ja onnistuivat torpedoimaan arvoturnauksissa suomalaisten mitalihaaveita. Vuoden 1983 MM-kisoissa Suomi hävisi kahdesti DDR:lle ja kertaalleen Länsi-Saksalle. Länsi-Saksa päihitti Suomen MM-kisoissa myös 1985 ja 1987 sekä olympiakisoissa 1984. Tuolloin legendaarinen Erich Kühnhackl johti Suomen kaatoa Sarajevon turnauksen ottelussa viidennestä sijasta.

Busch saa pelata Leijonia vastaan

Saksan jääkiekkomaajoukkueen hyökkääjä Florian Busch saa pelata lauantaina, kun joukkue kohtaa Suomen Kanadassa järjestettävissä MM-kisoissa. Maailman antidopingtoimisto Wada antoi Buschille luvan osallistua kisoihin.

Eisbären Berliniä edustava Busch kieltäytyi dopingtestistä 6. maaliskuuta. Hän kuitenkin pyörsi päätöksensä pari tuntia myöhemmin ja suostui testiin, joka osoittautui negatiiviseksi. Hyökkääjä sai tempustaan 5 000 euron sakot, mutta Wada ei päättänyt antaa lisäsanktioita.

Saksan mestaruuden Eisbärenin riveissä voittanut Busch saalisti Saksan liigassa tehot 14+27=41.

Ei kommentteja: