tiistai 12. tammikuuta 2010

FINNISH SPORT GAALA 2007 1.TERO PITKÄMÄKI,2.VIRPI KUITUNEN,3.KIMI RÄIKKÖNEN, 4.HANNU MANNINEN, 5.TEEMU SELÄNNE, 6. PEKKA KOSKELA, 7. HELI JUKKOLA

Illan tähtikaksikko tuikki perinnelajien puolesta

Tero Pitkämäki Vuoden urheilija. Virpi Kuitunen sai toiseksi eniten ääniä. F1-maailmanmestari Kimi Räikkönen vasta kolmas.
Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki valittiin Vuoden Urheilijaksi 2007 Tampereella järjestetyssä gaalassa 18. joulukuuta 2007. Virpi Kuitunen sijoittui toiseksi. Kuitunen oli myös paras naisurheilija ja Vuoden Urheiluteko-voittaja.

Tampere


Keihäänheiton maailmanmestari Tero Pitkämäki johti perinteisen lajien edustajien väkevää rynnistystä, kun Urheilutoimittajain liitto valitsi hänet Vuoden urheilijaksi Tampereella tiistaina.

– Tämä osoittaa, että perinteisiä urheilumuotoja arvostetaan Suomessa edelleen hyvin paljon. Ne vievät voiton myös omassa televisionkatselussani, Pitkämäki luonnehti.

Pitkämäki sai 541 urheilutoimittajan äänestyksessä 4 725 ääntä ja kukisti hiihdon kolminkertaisen maailmanmestarin Virpi Kuitusen 636 äänen erolla. Kuitunen valittiin luonnollisesti Vuoden naisurheilijaksi ylivoimaisella enemmistöllä.

Pitkämäki kahmaisi myös ykkössijoja eniten: 203 eli 37,6 prosenttia äänestäneistä 541 urheilutoimittajasta piti häntä tämän vuoden parhaana suomalaisurheilijana. F1-maailmanmestari Kimi Räikkönen sai 149 ykkösääntä Kuitusen 118:aa vastaan, mutta joutui tyytymään kokonaistuloksissa kolmanteen sijaan 4 022 äänellä.

Asemat ”vanhojen” ja ”uusien” urheilumuotojen välillä eivät järkkyneet senkään perusteella, että Pitkämäen jätti kymmenen parhaan listan ulkopuolelle 7 ja Räikkösen 46 toimittajaa. Kuitusta ei pitänyt lainkaan äänestämisen arvoisena 48 journalistia.

Vuoden urheilija -titteli meni toisen kerran peräkkäin yleisurheilijalle, sillä viime vuonna sen sai estejuoksun Euroopan mestari, Joensuun Katajan Jukka Keskisalo.

Keihäänheittäjälle palkinto osui 11 vuoden tauon jälkeen; olympiavoitto riitti Heli Rantaselle vuonna 1996.

Suuntana Etelä-Afrikka

Vuoden urheilija Tero Pitkämäki kertoi päässeensä täysin normaaliin harjoitusrytmiin alkusyksyn kyynärpääleikkauksen jälkeen. Pitkämäki matkustaa vuodenvaihteessa neljäksi viikoksi Etelä-Afrikan-leirille, jonne kokoontuu maailman huippuheittäjiä muualtakin. Samoihin harjoittelumaisemiin suuntaavat myös Joensuun Katajan juoksijat Keskisalo ja Matti Räsänen.

– Osakan MM-kullan jälkeen on riittänyt vaikka millaisia tilaisuuksia. Muutama päivä sitten koin hyvin mieluisan yllätyksen, kun minulle luovutettiin kesämökkitontti ja mökki Vieremältä.

– Tunnen kuitenkin itseni samaksi mieheksi kuin ennen menestyksiäni. Jokainen urheilija hoitaa asiansa ja suhteensa julkisuuteen omalla tavallaan, Pitkämäki kommentoi.

Kärkikolmikko erottui

Kärkikolmikko erottui odotetun selvästi muista, sillä yhdistetyn sprintin ja joukkuekilpailun maailmanmestari Hannu Manninen sijoittui neljänneksi 2 964 äänellä. Viidenneksi 2 611 äänellä päätynyt jääkiekkoilun Stanley Cup -mestari Teemu Selänne voitti Mannisen ykkösäänissä 37–10.

Muut kärkikymmenikköön yltäneet olivat pikaluistelun MM-hopeamitalisti ja maailmanennätysmies Pekka Koskela, suunnistuksen pitkän matkan MM-kullan jakaneet Heli Jukkola ja Minna Kauppi, uransa rallin MM-hopeaan päättänyt Marcus Grönholm sekä jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahti Jussi Jääskeläinen.

Jukkola voitti rastikuningattarien keskinäisen kilvan sijoin 7 ja 9. Kaksikko pokkasi yhdessä Vuoden veto -erikoispalkinnon.

Ei kommentteja: