lauantai 2. tammikuuta 2010

RONI POROKARA"NEXT FINNISH FOOTBALL STAR"

Porokara: Boströmille tötteröhattu ja taikasauva



20.09.2009 19:12
Roni Porokara maajoukkuepaidassa kesäkuussa 2009. Kuva: Martti Kainulainen/LEHTIKUVA.

Örebro nappasi sunnuntaina maukkaan vierasvoiton, kun joukkue kaatoi sarjakolmosena olevan Kalmarin maalein 3-1.

Örebro aloitti sunnuntain ottelun vahvasti ja joukkue siirtyi avausjaksolla Kim Olsenin kahdella osumalla jo 2-0-johtoon. Kalmar onnistui kaventamaan tilanteen ensimmäisen jakson lopussa, mutta toisella 45-minuuttisella Örebro iski vielä kolmannen osuman.

- Aina hyvät kolme pistettä Kalmarista. Ja vielä niin, että teimme kolme maalia niiden kotikentällä, Roni Porokara iloitsi ottelun jälkeen.

Voitolla Sixten Boströmin valmentama Örebro nousi entistä vankemmin mukaan Allsvenskanin kärkitaisteluun. Tällä hetkellä joukkue on sarjataulukossa viidentenä, mutta eroa esimerkiksi kolmanteen sijaan on vain kaksi pistettä.

- Kaupunki antaa kohta ”Sikulle” varmaan tötteröhatun ja taikasauvan, koska ne luulee sitä velhoksi, Porokara naureskeli.

Ei kommentteja: