tiistai 2. helmikuuta 2010

SKI JUMPING TEAM FINLAND 21-24.2.2008

Lentomäen MM-kisat 21.-24.2.2008 19.2.2008

Suomen joukkue lentomäen MM-kisoihin Oberstdorfiin, Saksaan 21.-24.2.2008 on nimetty.

Mitaleita lähdetään tavoittelemaan joukkueella:

Janne Ahonen
Janne Happonen
Matti Hautamäki
Arttu Lappi
Harri Olli

Joukkueen tavoitteena lentomäen MM-kisoista on kaksi mitalia. Edellisistä kisoista Itävallan Kulmista vuodelta 2006 Suomella on puolustettavana joukkuemäen MM-hopea.

Lentomäen MM-kisat käynnistyvät Oberstdorfin HS 213 mäessä karsinnalla torstaina 21. helmikuuta. Karsintaan saa osallistua neljä hyppääjää per maa. Vuoden 2006 lentomäen maailmanmestarilla (Norjan Roar Ljökelsöy) on oma, henkilökohtainen paikka. Karsinnasta pääsee perjantaina alkavan kilpailun ensimmäiselle kierrokselle 40 kilpailijaa. Toiselle kierrokselle mentäessä näistä putoaa vielä kymmenen. Nämä 30 kilpailijaa ovat ne, jotka ovat mukana toisella kierroksella ja myös lauantain kahdella kierroksella. Lentomäen maailmanmestaruus ratkeaa neljän kierroksen yhteistuloksista. Joukkuekilpailussa kussakin joukkueessa on neljä hyppääjää. Toiselle kierrokselle pääsee kahdeksan joukkuetta. Kaikkien hyppääjien tulokset lasketaan mukaan lopputuloksiin.

Ei kommentteja: